Hämeenlinna on vireä teatterikaupunki, jonka perinteet ovat inspiroineet 10. kertaa järjestettävän Hitusen hämyä -elokuvafestivaalin punaiseksi langaksi tänä vuonna ”parrasvaloista valkokankaalle”. Luvassa on seitsemän ehtaa klassikkoa ihan jo pohjamateriaalina olevien näytelmienkin kautta. Viikonloppuna 23.–25.10.2026 Hämeenlinnan Palokunnantalolla iso valkokangas täyttyy vuosien 1926 ja 1977 välillä valmistuneista genresuosikeista ja harvinaisuuksista. Matkan varrella mm. biletetään kuin viimeistä päivää 1930-luvun […]
Viime viikonloppuna järjestetyssä Hitusen hämyä -indietapahtumassa Hämeenlinnassa tallennettiin paneelikeskustelu Pienen budjetin filosofiaa ja suurten unelmien tavoittelua, jossa viisi indietekijää pohtii mielikuvaa ja faktoja koti- ja ulkomaisista indie-elokuvista, niiden levittämisestä sekä indie-elokuvien laatua ja omaäänisyyttä suhteessa valtavirtaelokuviin tai ammattilaistuotantoihin. Keskustelun juonsi toimittaja Riitta Siirtomaa ja siihen osallistuivat Hämeenlinnasta Miikka J. Anttila, Vantaalta Jarmo Harju, Jyväskylästä Timo […]
Hämeenlinnassa vietetyssä ensimmäisessä Hitusen hämyä indiessä jaettiin myös lyhytelokuvakilpailun palkinnot. Jaetun ensimmäisen palkinnon saivat Joonas Makkosen Alle 140-kiloinen kissamies ja Luukas Osaran Youssef. Lisäksi palkittiin Erika Karsikkaan ja Mare Seppälän Hyvä hakija. Tuomaristo (elokuvaaja Jarkko T. Laine, tuottaja Anni Pänkäälä ja käsikirjoittaja-näytelmäkirjailija Veera Tyhtilä) piti kilpailun tasoa hyvänä ja nosti esille kunniamaininnalla vielä kolme erilaista […]