Richard Brooksin ohjaama Kissa kuumalla katolla (1958) on visuaalisesti upea kuvaus aikansa amerikkalaisen yhteiskunnan ilmapiiristä, rahan vallasta, juonittelusta ja tunteiden tukahduttamisesta.

Vahvasti rakennettu elokuva on edelleen katsottava, vaikka se kärsii aikansa Haysin sensuurikoodista, joka pakotti tarinaan kellarisovinnon ja teennäisen lopun. Kun elokuva joutui sensuurin vuoksi häivyttämään Tennessee Williamsin alkuperäisnäytelmän (1955) ydinteeman – Brickin (Paul Newman) tukahdutetun homoseksuaalisuuden – tarinan sisäinen logiikka horjuu monessa kohdin. Elokuva kertoo kuitenkin yllättävän suoraan naisen seksuaalisesta halusta, jota Elizabeth Taylor tulkitsee häikäisevästi. Tämä on epäilemättä yksi hänen parhaista rooleistaan.

Brooksin elokuvaa voi siitä huolimatta katsoa nauttien runnellun käsikirjoituksen säilyneistä osista sekä loistavista näyttelijäsuorituksista – mainittakoon päätähtien ohella Dame Judith Anderson Big Maman roolissa. Myös sensuurin voi tiedostaa osana aikansa elokuvakulttuuria, ja kovia yrityksiä rakentaa jonkinlaista korvaavaa uskottavuutta voi seurata mielenkiinnolla.

Tämän elokuvan kohdalla sensuuri on itse asiassa suuri paradoksi, sillä koko näytelmän pääeetos on kritisoida valheellisuutta!

Eniten valpasta katsojaa hämmästyttää Hollywood-tyylinen onnellinen loppu. Jalkansa loukannut Brick on koko elokuvan ajan inhonnut vaimonsa Maggien lähestymisyrityksiä ja kutsunut häntä kissaksi kuumalla katolla, mutta isänsä kanssa käymän kellarikeskustelun jälkeen Brick kääntää kelkkansa. Hyppy vihasta ja torjunnasta intohimoiseen avioliiton pelastamiseen runsaassa tunnissa ei vakuuta. Uskottavan hahmonrakennuksen sääntöjä rikotaan raskaasti. Asiassa ei auta päälleliimattu kohtaus, jossa Brick salassa painaa kasvonsa vaimonsa kylpytakkiin.

Toki raadollisin asetelma on jäljellä – perintöriita ja sen ympärille rakentuvat valheet ja juonittelut. Tämä on kuvattu herkullisesti Brickin veljen Gooperin kauhukakaroita vilisevän perheen, tämän räikeästi juonittelevan vaimon Maen ja kuolemansairaan isän Big Daddyn (Burl Ives) purevien repliikkien kautta. Rakkaudettomuus ja tavaranpalvonta paljastuvat kerros kerrokselta.

Tennessee Williamsin näytelmä kyllä päättyy samoin kuin elokuvakin, sänkykamariin, mutta aivan eri tunnelmissa. Näytelmässä Maggie pakottaa alkoholisoituneen Brickin sänkyyn kanssaan tullakseen raskaaksi ja saadakseen perinnön, mutta ilman mitään sovitusta. Elokuvassa jokin kummallinen onni putoaa äkkiä kuin taivaasta.

En voinut olla pohtimatta vaihtoehtoista lopetusta tälle traumaattiselle tarinalle. Sekä Maggie että Skipper rakastivat samaa tavoittamatonta miestä, Brickiä. Entä jos Maggie olisikin todella pettänyt Brickiä, kuten tämä epäilee, ja tullut Skipperin kanssa raskaaksi? Lapsen isyys olisi valehdeltu suvulle, mutta Brickin rakkaus Skipperiin olisi näin mutkan kautta saanut hiljaisen, katkeransuloisen täyttymyksen – ja samalla tietysti perintö olisi varmistettu.  /Anneli Jussila

Hitusen hämyä -festivaali: Richard Brooks, Kissa kuumalla katolla (Cat on a Hot Tin Roof, USA 1958) su 25.10. klo 14.30. 1 h 43 min. S. Suom. tekstitys. DVD. Liput (11 €, opiskelijat 7 €) Kino Tavastin verkkokaupasta tai ovelta kortilla/käteisellä puoli tuntia ennen näytöstä.

Artikkelikuvassa Elizabeth Taylor ja Paul Newman yhdessä ristiriitaisista elokuvan avainkohtauksista. Kuva: Park Circus