Sick IdiotBeast of The MorningTähtimäenlapset: Missä olet Lotte?Mainoskuvia ja still-kuvia kilpailuun lähetetyistä elokuvista. Keskellä vasemmalla ensimmäisen kilpailun tuomaristo Jarkko T. Laine. Johanna Vuoksenmaa ja Sirpa Haapaoja.
Vuonna 2020/2021
Kohderyhmiä oli kolme: alle 15-vuotiaat, 15 – 19 -vuotiaat ja 20 – 29 -vuotiaat kantahämäläiset nuoret. Tuomaristo palkitsi kolme työtä ja antoi yhdelle kunniamaininnan. Alle 15-vuotiaiden sarjassa jaettiin palkinto yleisöäänestyksen perusteella. Tuomareina toimivat Jarkko T. Laine, Miika Hakala ja Neea Viitamäki.
20 – 29 -vuotiaat
1. palkinto hiljaa…(Ohjaus ja käsikirjoitus Karoliina Kauhanen, Hämeenlinna/Hattula)
2. palkinto Within the Lines (Ohjaus Giselle Ringbom, Hämeenlinna)
3. palkinto ja yleisön suosikki Vanki (Veikko Venemies & Konsta Lattu, Hämeenlinna/Tampere)
Pelätyt elämät. Kaikkien osallistujien kesken arvotut elokuvaliput työryhmälle
VUONNa 2017/2018
Kohderyhmänä olivat 15 – 29 -vuotiaat Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Sarjoja oli kaksi ja kummassakin palkittiin kaksi parasta. Tuomareina toimivat Jarkko T. Laine, Johanna Vuoksenmaa ja Sirpa Haapaoja.
Sarja 20 – 29 -vuotiaat
1. palkinto The House (Filip Soudakov ja Andre Platt, Tampere)
2. palkinto Maalaaja ( Jarmo Salmela, Henri Saloranta, Kristiina Pänkäläinen, Paavo Malinen ja Santeri Nikolskij, Tampere)
Sarja 15 – 19 -vuotiaat
1. palkinto Harmaa rouva (Joonas Vesterinen, Nea Lipsonen, Nea Tuomola, Matti Argillander ja Eemeli Mettovaara, Forssa)
2. palkinto Portaat (Vilma Rossi, Meeri Kiuru, Lisa Péglion, Sofia Punkka ja Miisa Kauppila, Ylöjärvi ja Tampere)