Syyskuun alussa päättyneen Lasten ja nuorten Hitusen hämyä -lyhytelokuvakilpailun palkinnot jaettiin maanantai-iltana 14.10. Hämeenlinnassa.
Tuomaristo palkitsi Niilo Tarassenkon (15) ja Inkeri Niemistö (14) ohjaaman Katulampun suojassa, joka käsittelee kännykän vaikutusta perheenjäseniin ja perheen sisäiseen kommunikaatioon. Kilpailuteeman mukaisesti päähenkilö joutuu etsimään omaa paikkaansa kilpaillessaan muiden perheenjäsenten huomiosta kännyköiden vetovoiman kanssa.
Kilpailun tuomaristo (Jarkko T. Laine, Saija Mäki-Nevala, Antti Ruusuvuori ja Iisakki Kennilä) kehui elokuvaa ehjäksi, teknisesti taitavaksi ja sen kuvakerrontaa ansiokkaaksi. Kuvakulmia on runsaasti, ja tekijöillä oli myös myötäsyntyistä tajua valon käytöstä. Tunnelmat välittyivät samastuttavasti ajankohtaisessa aiheessa.
Tuomariston kunniamaininnan sekä Visuaalisten taiteiden Aimokoulun elokuvatyöpajan yleisöpalkinnon sai oululainen Nea Ikni (18) elokuvastaan Pelattu pala. Pääosin kuvakerronnan varassa ilman dialogia etenevä elokuva on tuomariston mielestä erinomaisesti leikattu ja teknisesti ehjä. Kesän ja läheisyyden tunnelmat välittyvät elokuvasta.

Myös nuorisoraati piti elokuvaa teknisesti taidokkaana ja onnistuneen tunnelmallisena, mikä johtui harkituista kuvakulmista ja väreistä. Eheässä juonessa oli sopivasti metaforallisuutta.
Hämeenlinnalaiset lukiolaiset ja yläkoululaiset valitsivat suosikikseen sipoolaisen Elias Riihelän (12) dokumentin The Tale of the Whale. Valaansuojelullinen aihe löytyi perheen Lofoottien-matkalta, jolla Elias näki valaan luonnossa omassa elementissään.
Nuorten raadin mielestä The Tale of The Whale sisälsi odottamattomia käänteitä ja tärkeän sanoman. Elokuvan kerrontatavoissa oli vaihtelevuutta ja editointi oli muikea. Efektejä oli käytetty hauskasti. Elokuvassa oli rohkeita kokeiluja ja selkeä visio sekä ikätasoon nähden taitavaa näyttelijäntyötä. Elokuva oli koskettava ja sisälsi jopa huumoria.

Palkintoklaffin saivat tiimeineen myös Kasper Määttä Kempeleeltä, Uno Gahmberg Helsingistä ja kilpailun nuorimmat osallistujat, hämeenlinnalaiset Ukko-Ilmari Ollila sekä Tuomas Seppä ryhmineen.
Palkinnot jaettiin Kino Tavast ry:n 10-vuotisjuhlassa. Yhdistys on hämeenlinnalainen elokuvayhteisö, joka on järjestänyt Hitusen hämyä -elokuvakilpailuja kolmen tai neljän vuoden välein Hitusen hämyä -festivaalin yhteydessä. Tämä oli kolmas lapsille ja nuorille järjestetty kisa. /Ulappa
Artikkelikuvassa kuvakaappaus tuomariston palkitsemasta Katulampun suojassa -elokuvasta.