Kotimaiset 2017

SuomiFinland100-tunnus_valkoinen_RGB
Laulu tulipunaisesta kukasta (1938)

Laulu tulipunaisestaLaulu tulipunaisesta kukasta (1938). K12. Kesto 1h 43 min. Ohjaaja Teuvo Tulio. Pääosissa: Kille Oksanen (Olavi Koskela), Rakel Linnanheimo (Kyllikki Moisio), Mirjami Kuosmanen (Annikki), Nora Mäkinen (Elli, Gaselli), Birgit Nuotio (Tumma tyttö), Maire Ranius (Pihlajanterttu), Sylvi Palo (ilotyttö), Aku Peltonen (tukkilaispomo)

Rikkaan talon poika Olavi Koskela (Kille Oksanen) vaeltelee  lemmen perässä.  Avioliittoaikeet piian kanssa kariutuvat vanhempien vastustukseen ja välirikko kotiväen kanssa ajaa Olavin tukkilaiseksi.

Paikat ja naiset vaihtuvat. Mies on tottunut saamaan naisen kuin naisen. Moision Kyllikkiin (Rakel Linnanheimo) hurmurin temput eivät heti pure. Vastuuttomien viettelyiden jälkiseuraukset ja Kyllikin tapaaminen johtavatkin Olavin uuteen elämänvaiheeseen.

Linnankosken menestysromaani Laulu tulipunaisesta kukasta (1905) on filmattu kaikkiaan viisi kertaa. Linnankosken moraliteetti ja nuoren miehen kasvutarina muokkautui Tulion ohjauksessa korostamaan halujen symbioosia luonnon kanssa, aistivoimaisuutta ja erotiikkaa.

Kahdellatoista kameralla kuvattu koskenlasku hivelee silmiä ja on elokuvan vaikuttavimpia jaksoja. Myös muut maisemalliset elementit, kuten pilvet, taivas, puut ja viljapellot heijastavat Tulion kuvastossa ihmisen sisäisen maailman tapahtumia.
Aikalaiskriitikko moitti elokuvaa arveluttavan ranskalaiseksi.  Antti Lindqvist puolestaan ylisti 1980-luvulla Tulion tunnusmerkkejä kuten voimakasta kuvallista ilmaisua, tyylittelynhalua, melodramaattisia käänteitä pursuilevia aiheita.

Sakari Toiviainen kirjoitti Ilta-Sanomissa vuonna 1983: ”Kuvan rakentajana ja kuvakertojana Tulio oli meikäläisittäin harvinainen lahjakkuus ja 30-luvun lopulla hänen lahjansa näyttäytyivät kaikessa kukassaan ja alkuvoimassaan. Kesäisen maiseman ilmeet, intohimoiset lähikuvat ja rakkauden värähtelyt välittyvät ihailtavana kuvakerrontana.”

Laulu tulipunaisesta kukasta on Teuvo Tulion vanhin kokonaan säilynyt elokuva, sillä varhaisemmat  tuhoutuivat ainakin osittain Adams-filmiyhtiön tulipalossa 1950-luvun lopulla. Kaikkiaan Tulion elokuvaura Suomessa kesti noin 50 vuotta 1920-luvulta 1970-luvun puoliväliin.


Valkoiset ruusut (1943)

Valkoiset ruusutValkoiset ruusut (1943) K12. Kesto 1 h 43 min. Ohjaus Hannu Leminen. Käsikirjoitus Eino Seisjoki (Hannu Leminen ja Ilmari Unho). Päärooleissa Helena Kara (Auli Ranta) ja Tauno Palo (Arvo Helavalta). 

Valkoiset ruusut  pohjautuu samaan Stefan Zweigin novelliin  kuin Max Ophulsin viisi vuotta myöhempi Hollywood-melodraama Kirje tuntemattomalta naiselta. Tarina kerrotaan molemmissa elokuvissa takaumana  naisen näkökulmasta.
Valkoisissa ruusuissa tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Kirjailija Arvo Helavallan (Tauno Palo) romaani tekee murrosikäiseen Auli Rantaan (Helena Kara) lähtemättömän vaikutuksen. Auli jumaloi teoksen kirjoittajaa, eikä voi unohtaa tätä. Hänen pyyteetön rakkautensa kestää kaiken. Mies sen sijaan on häilyvä, lipevä, itserakas narsisti, joka vaihtaa naisseuralaisiaan kuin vaatekertaa.

Suomalaisessa elokuvaversiossa johtoaiheeksi ja elokuvan nimeksi on tihennetty valkoiset ruusut, joita naisella on tapana lähettää miehelle tämän syntymäpäivänä, heidän ensimmäisen yhteisen yönsä muistoksi. Kukat symbolisoivat puhtautta, rakkautta, ylevyyttä, ihanteen pysyvyyttä ja muiston elävyyttä. Kukkien puuttuminen elokuvan nykyhetkestä kirjailijan 50-vuotispäiviltä on dramaattinen merkki tyhjyydestä.


Varjoja Paratiisissa (Suomi 1986, 35 mm)

Kesto 1h 16 min. Ohjaus ja käsikirjoitus Aki Kaurismäki. Kuvaus Timo Salminen. Musiikki Nardis, Hank Mitzell, Pentti Kosken trio, Topi Sorsakoski & Agents, Albert Collins, Safka, Joh Lee Hooker, Elmore James, Antti Ortamo, Guty Gárdenas, Harri Marstio. Päärooleissa Matti Pellonpää (Nikander), Kati Outinen (Ilona), Sakari Kuosmanen, Esko Nikkari. Tuottaja Aki Kaurismäki.

Varjoja4Roskakuski Nikander (Matti Pellonpää) tapaa Valintatalon kassalla työskentelevän Ilonan (Kati Outinen) ja heidän välilleen kehittyy vähitellen ongelmainen mutta sympaattinen rakkaustarina.

Elämänkohtaloiden kolhimalta pääparilta ei voi ryöstää ”taviksen” vaurautta: kykyä rakastua, kaivata ja tuntea.  Melkein voi korvissaan kuulla jomman kumman nuoren sanovan ”pidä minusta, huoli minut” vaikka sellaista repliikkiä ei olekaan kirjoitettu.

Ilonan ja Nikanderin matkassa pääsemme katsomaan suomalaisen naisen ja miehen sisimpään sielunelämään. Arjen rakkaudessa suurinta glamouria edustaa Topi Sorsakosken esittämä Salattu suru, aution hiekkarannan ujo suudelma ja hehkuva tupakka. Sielujen kosketuksessa syntyvät eteenpäin kannattelevat voimat: kaukaiset toiveet ja vaatimattomat unelmat. Kaksi yksinäistä kohtaa ja hetken päästä eroaa vai eroaako?

Melankolisista sävyä alleviivaa myös musiikin nostalgisuus. Aki Kaurismäelle tyypilliseen tapaan kohtaukset ovat pelkistettyjä ja niiden yksittäisistä kuvista paljastuu pieni mutta todellinen siivu  maailmasta tavallisine tallaajineen. Harri Marstion tulkitsema Älä kiiruhda -kappale johdattelee upeaan loppuun.

Helsingin Sanomien kriitikko Helena Ylänen (HS 18.10.1986) nimesi elokuvan mestariteokseksi: ”Varjoja paratiisissa on mestarillinen siksi, että Kaurismäki on onnistunut kirjoittamaan tarinan, jonka tapahtumat vastaavat hänen teemojaan, hänen omaa etsintäänsä. Hän on edennyt abstraktista elettyyn, tehnyt moraalistaan tarinan.
Varjoja3
Aki Kaurismäen kolmas ohjaus sai Jussi-palkinnon ja se nimettiin myös vuoden elokuvaksi. Vuonna 1987 Varjoja paratiisissa esitettiin Cannes´n elokuvajuhlien ohjaajien sarjassa ja Pariisin ensi-ilta (1988) sai myös hyvän vastaanoton. Elokuvasta alkoi Kaurismäen kansainvälinen ura ja maine. Varjoja paratiisissa elokuvan lisäksi Kaurismäen ensimmäiseen nk. työläistrilogiaan kuuluvat elokuvat Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö.