Stanley Kubrickin yli 50 vuotta sitten ohjaama sci-fi -klassikko 2001: Avaruusseikkailu (1968) on edelleenkin oman lajityyppinsä ylittämätön mestariteos ja virstanpylväs länsimaisen tieteiselokuvien historiassa. Elokuvallisessa kokeellisuudessaan ja visuaalisessa kekseliäisyydessään se on myös Kubrickin huikein saavutus, ja se on paljon, kun vertailukohtina ovat niin Hohdon unenomaiset painajaisnäyt, Kellopeliappelsiinin surrealistiset maailmat kuin Barry Lyndonin maalaukselliset kuvasommitelmatkin. Kubrickin ja tieteiskirjailija Arthur C. Clarken yhteistyönä kirjoittama käsikirjoitus on sekin edelleen parasta, mitä tieteiselokuvissa on nähty. Kubrick oli elokuvantekijänä perfektionisti, jonka kanssa työskentely kävi tunnetusti hermoille, mutta lopputulokset olivatkin sitten lähes poikkeuksetta seitsemännen taiteen tinkimättömiä taidonnäytteitä.

Avaruusseikkailun ikonisen kuvaston tuntevat tietämättään myös monet sellaisetkin katsojat, jotka eivät ole elokuvaa edes nähneet, sillä niin paljon Kubrickin kuvastoa on lainattu: planetaarisessa konjunktiossa nouseva aurinko, musiikin tahdissa toisiinsa telakoituvat avaruusalukset tai punainen silmä keinoälyn symbolina vain muutaman esimerkin mainitakseni. Samoin on parodian laita. Esimerkiksi Mel Brooksin Mieletön maailmanhistoria alkaa Avaruusseikkailun avausepisodia mukailevalla kohtauksella, ja vaikkapa Pixarin Wall-e -animaation avaruusaluksen autopilotti on hersyvän hauska kopio Avaruusseikkailun HAL-tietokoneesta. Mitä musiikkiin tulee, Richard Straussin Also sprach Zarathustraa on mahdotonta kuunnella ilman vahvaa mielleyhtymää Kubrickin elokuvaan, jos sen on edes kertaalleen nähnyt. Vuosien saatossa Avaruusseikkailu on sulautunut erottamattomaksi osaksi populaarikulttuuria.

Suomenkielisestä nimestään huolimatta kyse ei ole seikkailusta siinä merkityksessä, mikä termiin yleensä liitetään. Kubrickin Avaruusseikkailu on kolmen episodin mittainen filosofinen tutkielma evoluutiosta ja ihmiskunnan odysseiasta maailmankaikkeudessa. Ensimmäinen alkaa myyttisestä esihistoriasta, viimeinen päättyy jonnekin Jupiterin rajamaille tuntemattomiin ulottuvuuksiin ajan ja tilan tuolle puolen. Kummassakin liikutaan nykyihmisen kokemusmaailman ulottumattomissa ja ne ovat silkkaa puhtaan elokuvan juhlaa. Vain keskimmäisessä, nykyihmiselle tunnettavissa olevaan ympäristöön sijoittuvassa episodissa Kubrick kuljettaa tarinaa klassisen elokuvakerronnan ja dialogin avulla. Jokaisessa episodissa ihmiskunta (tai esi-ihmiskunta) on tuntemattoman äärellä ja joutuu tekemisiin asioiden ja teknologioiden kanssa, joita se ei täysin ymmärrä, mutta jotka kuitenkin vievät eteenpäin kohti kosmista päämäärää salaperäisen mustan monoliitin johdattamana.

Avaruusseikkailun kiehtovat maailmat, monitulkintainen symboliikka ja visuaalinen loisto ovat vain parantuneet ajan olossa, ja nykypäivän CGI-tehosteiden kaudella elokuvan erikoistehosteet huokuvat nostalgista valkokangasmagiaa. Avaruusseikkailu on myös yhtä ajankohtainen kuin valmistumisvuonnaan, jolloin Apollo-ohjelma oli käynnissä ja ihminen ottamaisillaan ensiaskeleensa kuun pinnalla. Tänä päivänä NASA on tekemässä paluuta kuuhun eikä suunniteltua Mars-lentoakaan ole kokonaan hylätty. Tekoälysovellukset ovat tulleet jäädäkseen, samoin niiden aiheuttamat ongelmat. Vain se musta monoliitti jää uupumaan.  /Timo Miettinen

Hitusen hämyä 2022 Goes Sci-Fi: Stanley Kubrick, 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, USA/Britannia 1968) la 12.11. klo 20.30 Idänpään Torppa. 148 min. K7. Suom. tekstitys. Päärooleissa Keir Dullea, Gary Lockwood ja Douglas Rain (HAL 9000 -tietokoneen ääni).