Elefanttimies – tähtinäyttelijöiden loistoa humaanissa klassikossa

David Lynchin koskettava mestariteos Elefanttimies (1980) pohjautuu löyhästi Britannian Leicesterissä vuonna 1862 syntyneen Joseph Merrickin elämään. Merrickiä kutsuttiin elefanttimieheksi hänen päänsä ja kehonsa pahojen epämuodostumien vuoksi.

Kahdeksalla Oscar-ehdokkuudellakin huomioitu klassikko tavoittaa uskottavasti viktoriaanisen ajan Lontoon tunnelman. Freddie Francisin upea kameratyö maalaa dickensmäisen maailman nautittavan syvästi ja sävykkäästi, tavalla, joka on mahdollista vain mustavalkoiselle filmille kuvattaessa.

Merrickiä (John Hurt) pidetään friikkisirkuksen näyttelykummajaisena parrakkaan naisen tai siamilaisten kaksosten tapaan. Väkivaltaisen ”isäntänsä” vallasta hänet pelastaa tohtori Treves (Anthony Hopkins). Pian käy ilmi, että ulkomuodoltaan ihmisiä kauhistuttava Merrick onkin aivan muuta kuin mykkä tai heikkolahjainen. Katsoja löytää itsensä ihmisyyden ja ihmisarvon peruskysymysten ääreltä.

Tiivistunnelmainen Elefanttimies on näyttelijöiden juhlaa, etenkin brittinäyttelijöiden. Ainoa amerikkalainen, Anne Bancroft, oli hurmannut jo Helen Kellerin kotiopettajana elokuvassa Ihmeidentekijä (1962) ja Miehuuskokeen (1967) Mrs. Robinsonina, nyt rouva Kendalina. Hannah Gordon koskettaa pienessä mutta emotionaalisesti hienossa kohtauksessa Merrickin kanssa tämän äidistä keskustelevana rouva Trevesinä. Sivuosissaan vakuuttavat myös legendaariset Dame Wendy Hiller (ylihoitaja Mothershead) ja Sir John Gielgud (Carr Gomm).

John Hurtin sävykäs ja herkkä elefanttimies on aseista riisuva hahmo ja kaikki kiitoksensa ansainnut. Monelle Hurt on tuttu Midnight Expressin Maxina tai Harry Potter -elokuvien Ollivanderina. Anthony Hopkinsille onnistuminen myötätuntoisena Trevesinä avasi tien aivan toisenlaiseen klassikkoon, Hannibal Lecteriksi Uhrilampaisiin – ja elokuvataivaan kiintotähdeksi, joka loistaa yhä 83-vuotiaana pääosassa elokuvassa Isä (The Father, 2020).

Myös nuorelle David Lynchille elokuva merkitsi läpimurtoa. Moni pitää edelleen Elefanttimiestä hänen parhaana elokuvanaan; se on Lynch-elokuva niillekin, jotka eivät koe vaikkapa Twin Peaksiä, Blue Velvetiä tai Villiä sydäntä omakseen.

Ohjaajaroolinsa ohella Lynch oli elokuvan kolmas käsikirjoittaja, ja teki nerokasta työtä myös äänimaailman suunnittelussa. Päähenkilön maskeerausvastuu luovutettiin lopulta siinä loistavasti onnistuneelle Christopher Tuckerille, kun ohjaaja oli ajautunut omassa yrityksessään epätoivoon. Elokuva-akatemia perusti Tuckerin työn vaikutuksesta maskeeraukselle oman palkintonsa, jota tosin alettiin jakaa vasta seuraavana vuonna.

Elefanttimies on humaani klassikko, joka jättää vahvan jäljen. /Veijo Kekäläinen

David Lynch, Elefanttimies (The Elephant Man, USA/Britannia 1980) la 13.11. klo 14.00 Museo Militarian elokuvasalissa (2. kerros). 118 min. K16. Suom. tekstitys. Päärooleissa John Hurt, Anthony Hopkins, Anne Bancroft, Hannah Gordon, John Gielgud, Wendy Hiller. Liput (10 €) Kino Tavastin verkkokaupasta https://kinotavast.tapahtumiin.fi/ tai esityspäivänä käteisellä (tasaraha) elokuvasalin ovelta klo 13.30 alkaen.