Villiä hurjempi itä

Venäläisellä elokuvalla on syvät juuret. Ne ulottuvat tsaarien aikoihin asti. Laajemmalti tunnetuksi venäläinen elokuva tuli tosin vasta neuvostoaikaan, kun vallankumous valjasti elokuvan omaan käyttöönsä ja Neuvostoliitossa alettiin rakentaa omaa elokuvakulttuuria. Kukapa elokuvanystävä ei tuntisi nimeltä Sergei Eisensteinia, Andrei Tarkovskia tai Aleksandr Sokurovia?

Kansainvälisesti tunnustettujen taide-elokuvien sekä tietysti puhtaan propagandan kyljessä Neuvostoliitossa tuotettiin populaaria viihde-elokuvaa ihan niin kuin kaikkialla muuallakin. Sitä tunnetaan meillä Suomessa kovin huonosti, mutta Hitusen hämyä -festivaalin sunnuntain päiväelokuva Aavikon laki tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua tähän harvoin nähtyyn lajiin.

Paitsi täysverinen seikkailuelokuva, Aavikon laki on kokonaan omassa luokassaan neuvostoelokuvan kaanonissa. Amerikkalaisilla oli western, italialaisilla spagettiwestern, ja Saksassakin lämmiteltiin omaa lännenelokuvatuotantoa hapankaaliwesternin muodossa. Työläisten paratiisissa ei haluttu jäädä paitsioon, mutta smetanawesternin sijaan siellä luotiin jotain kotoperäisempää.

Joskus 1960-luvun lopulla käsikirjoittajakonkari Valentin Yezhov sai haasteellisen toimeksiannon. Hänen piti tehdä käsikirjoitus Neuvostoliitossa tuotettavaan lännenelokuvaan. Yritysten, erehdysten ja unettomien öiden jälkeen kävi selväksi, ettei amerikkalaistyylisestä länkkäristä tulisi yhtään mitään. Niinpä Yezhov päätti siirtää neuvostolänkkärin tapahtumat villin lännen preerialta villiin itään, Turkmenistanin aavikolle, ja niin kuin neuvostoideologiaan sopii, cowboyt muuttuivat puna-armeijan sotilaiksi ja lainsuojattomat konnat neuvostohallintoa vastustaviksi kapinallisiksi.

Assistentikseen Yezhov sai nuoren Rustam Ibragimbekovin. Taustatöitä tehdessään he törmäsivät tarinaan isännättömäksi jääneen turkmeenihaaremin seikkailuista, ja siitä tuli heidän käsikirjoituksensa lähtökohta. Niin uskomatonta kuin se onkin, Aavikon lain taustalla on tositapaus.

Elokuva alkaa, kun komennukseltaan palaava yksinäinen puna-armeijan sotilas, Fjodor Sukhov, matkaa hiekka-aavikolla kotia kohti. Matkaan tulee pitkä mutka, kun Sukhov sekaantuu punapartion ja Abdullahin johtamien kapinallisten yhteenottoon. Hän päätyy pakoon luikkineen Abdullahin haaremin suojelijaksi, naisjoukon kun ei ole turvallista oleskella yksikseen, ja Abdullahkin on sitä mieltä, että sikäli kun hän ei saa pitää haaremiaan, ei sitä saa kukaan muukaan.

Elokuvan ohjannut Vladimir Motyl oli lännenelokuvansa katsonut, sen verran selvästi vaikutteet näkyvät. Hän luottaa toiminnan, huumorin ja draaman pettämättömään yhdistelmään, ja lopputuloksena on toimintaelokuvan logiikalla eteveä seikkailu eksoottisessa ympäristössä. Kriitikot eivät elokuvasta innostuneet, mutta yleisö oli toista mieltä. Aavikon laista tuli yksi katsotuimmista neuvostoelokuvista ikinä. /Timo Miettinen

Vladimir Motyl, Aavikon laki (Beloe solntse pustyni White Sun of the Desert, Neuvostoliitto 1970). Su 25.10. klo 14.30 Museo Militarian elokuvasali (2. kerros). 84 min. K12. Engl. tekstitys. Päärooleissa Anatoliy Kuznetsov, Kakhi Kavsadze, Spartak Mishulin ja Tatyana Fedotova. Liput (10 €) Kino Tavast ry:n verkkokaupasta. Syyskauden näytösohjeet katsojille.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s