Victor Sjöströmiltä idea Mansikkapaikkaan

PrintMansikkapaikka (Ruotsi 1957) Museo MIlitaria 4.3. klo 19.

Ohjaus ja käsikirjoitus Ingmar Bergman • Kuvaus Gunnar Fischer • Musiikki Erik Nordgren • Lavastus Gittan Gustafsson • Leikkaus, Oscar Rosander • Pääosissa Victor Sjöström (Isak Borg),  Bibi Andersson (Sara), Ingrid Thulin (Marianne) ja Gunnar Björnstrand (Evald Borg).

Mansikkapaikka on Ingmar Bergmanin elokuva ajasta ja sen kulumisesta ja elämän menemisestä juuri toisin kuin oli  ollut tarkoitus. Mansikkapaikka on yksi elokuvahistorian voimakkaimmista, latautuneimmista ja samalla salatusti pelottavimmista teoksista, jonka vaikutus on ollut suunnaton koko elokuvataiteeseen. Elokuvan esikuvana ja innoittajana on ollut pääosanesittäjä Victor Sjöströmin ohjaama Ajomies, joka perustuu Selma Lagerlöfin tarinaan.

Vanha professori Isak Borg on menossa riemutohtoripromootioon Lundin yliopistoon, jossa kaiken pitäisi sinetöityä. Matka vain tekee Isakille kepposen, vanhat muistot, monet jo lähes pois pyyhkiytyneet, palaavat mieleen ja repivät sen, minkä piti jo joutua unohdukseen.

Ihmisen mieli, muistaminen, lapsuudessa koettu hellyys, salatut halut, rakastetun menettäminen toiselle, kaikki iskut, joita ei voinut paeta, palavaat takaisin mieleen matkan edetessä.

Isak matkustaa poikansa rakastetun kanssa ja he ottavat kyytiin nuoria, joiden elämänjano pakottaa Isakin ymmärtämään kaiken sen, minkä hän on sulkenut mielestään jo kauan sitten.

Lapsuuden ja nuoruuden mansikkapaikka, jossa pysähdytään matkan aikana, tuo kipeimmät muistot esiin, säkenöivän kaunis kesäpäivä, josta ei puutu mitään, on kuin kaukainen uni lapsuudesta, herättää eloon ja näyttää hetket, jolloin kaikki murtui.

Uni ja valve, kumpi on totta, valvooko Jumala meidän untamme jostakin, kaiken salatun toiselta puolelta. Mikä on se kauneus, joka meidät musertaa pala palalta, se joka saa toiset rakastamaan kuin viimeistä päivää ja toiset vaipumaan unohdukseen kuin kuoleman esipihalle.

Tässä teoksessa ohjaajamme Ingmar Bergman on käyttänyt kaiken sen taitonsa ja maagisen ymmärryksensä mitä hänellä on, ja jättää meidät sille paikalle, jossa tartumme viimeiseen toivoon, joka meille tarjotaan. Kaiken ajan toiselle puolelle, erään elokuvansa nimen mukaisesti, ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin” (Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille 13. 12)./ Pekka Rautalahti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s