Lyhytelokuvakilpailun voitot dokumenteille Forssaan ja Tampereelle

Viime vuonna järjestetyn Hitusen hämyä lyhytelokuvakilpailun 20 – 29 -vuotiaiden sarjan voitti tamperelainen Filip Soudakov dokumentillaan The House ja 15 – 19 -vuotiaiden sarjan opiskelijaryhmä Joonas Vesterinen, Nea Lipsonen, Nea Tuomola, Matti Argillander ja Eemeli Mettovaara Forssasta dokumentillaan Harmaa rouva.  Palkinnot jaettiin tänään Hämeenlinnassa Bio Rexissä Hitusen hämyä -festivaalilla.

The House Still 01

Harmaa rouva

Toiseksi vanhempien sarjassa tuli tamperelainen Pajasto-ryhmä ( Jarmo Salmela, Henri Saloranta, Kristiina Pänkäläinen, Paavo Malinen ja Santeri Nikolskij) elokuvallaan Maalaaja ja nuorempien sarjassa tamperelais-ylöjärveläiset  Vilma Rossi, Meeri Kiuru, Lisa Péglion, Sofia Punkka ja Miisa Kauppila musiikkivideollaan Portaat.

Näyttökuva4

Portaat 3

 

Ketkä voittivat?

Yli parikymppisten sarjan voittaja Filip Soudakov (24 v.) valmistuu keväällä 2018 medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Hän on opiskelujensa aikana tehnyt kolme lyhyttä dokumenttia. Lisäksi hänelle on karttunut kokemusta lukuisista opiskelijatuotannoista. Soudakov on eniten kiinnostunut elokuvaäänestä, ja työharjoittelujensa aikana hän on työskennellyt muun muassa:

•Katto-elokuvan tehosteleikkaajana (2017)
•Yösyöttö-elokuvan tehosteäänittäjänä (2017)
•Tom of Finland -elokuvan foley-leikkaajana (2017)
•Hevi reissu -elokuvan ääniassistenttina (2018)

Vuoden 2017 keväällä Filip Sodakov opiskeli vaihdossa The Northern Film Schoolissa Leedsissä. Siellä hän osallistui kurssille, jolla piti tehdä kokeellinen elokuva: Filip lyöttäytyi yhteen brittiopiskelija Andre Plattin kanssa, ja toteutti erilaisia animaatio- ja valokuvaustekniikoita yhdistelemällä lyhyen dokumentin The House (2017). Elokuvan idea tuli Tampereen opiskelijakaverilta, jonka isoäidin radiohaastattelu 80-luvulta toimi elokuvan tarinan inspiraationa.

The House Still 01

Soudakovin elokuvassa iäkäs nainen pohtii elämänsä lopussa, onko hän ollut hyvä ihminen. Muistot tulvivat mieleen ja enneunet valtaavat ajatukset. Mitä keltainen väri merkitsee?

Voittajaelokuva julkaistaan vasta myöhemmin verkkosivuillamme, jotta se voi osallistua myös toiseen kilpailuun.

Näyttökuva4

Toiseksi tullut Pajasto-ryhmä (Henri Saloranta, Kristiina Pänkäläinen, Jarmo Salmela, Santeri Nikolskij ja Paavo Malinen) tapasi viime syksynä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden työpajassa työkokeilussa Pajaston mediapajalla. Kokeiluun kuului yhtenä osana lyhytelokuvan tekeminen.

Maalaaja oli ryhmän ensimmäinen lyhytelokuva, ja se oli kaikille ryhmäläisille myös ensimmäinen lyhytelokuvaprojekti.

– Elokuvan tarina lähti liikkeelle ajatuksesta, että meillä olisi hahmo, jonka syyllisyyttä katsoja joutuu pohtimaan. Pyrimme kertomaan tarinan visuaalisesti, eikä elokuvassa alun perin ollut vuorosanoja lainkaan, Jarmo Salmela kertoo.

Graffiti-teemaan ryhmä päätyi, koska ryhmässä on jäseniä, joita kyseinen kulttuuri kiinnostaa. Elokuvan tekoon kului noin kaksi kuukautta.

Portaat 3

Nuorempien sarjan toiseksi sijoittuneen musiikivideo Portaiden Vilma Rossi, Meeri Kiuru, Lisa Péglion, Sofia Punkka, Miisa Kauppila) opiskelevat viimeistä vuotta Tampereen yhteiskoulun lukiossa ja tekivät elokuvan alun perin tanssikurssin lopputyönä.

Opettajan vinkistä elokuva lähetettiin kilpailuun. Muutoin tytöt eivät harrasta elokuvaamista. Elokuva tehtiin kokonaan yhden päivän aikana, ensimmäinen idea oli kuvauspaikka: koulun portaat.

Lopputyön ideana oli tehdä tanssielokuva, mutta ryhmä päätti lisätä elokuvaan myös tarinallisen juonen, jota katsoja voi tulkita mielensä mukaan. Elokuvan tekeminen oli hauskaa ja kaikki olivat täysillä mukana. Elokuva ikään kuin teki itse itsensä.

– Jatkossa olisi mukava tehdä lisää samanlaisia projekteja, jos tiemme eivät erkane liikaa valmistumisen jälkeen, Vilma Rossi kertoo.

Palkittuja elokuvia

20-29-vuotiaiden sarja

1. palkinto 500 € – The House (dokumentti)

  • Filip Soudakov – ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, äänittäjä  (Tampere)
  • Andre Platt – avustaja (Leeds)

2. Palkinto 200 € – Maalaaja (fiktio)

  • Henri Saloranta – ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja (Tampere)
  • Kristiina Pänkäläinen – ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja (Tampere)
  • Paavo Malinen – ohjaaja, kuvaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja (Tampere)
  • Santeri Nikolskij – ohjaaja, kuvaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, äänittäjä (Tampere)
  • Jarmo Salmela – näyttelijä, käsikirjoittaja, äänittäjä (Tampere)

15 – 19-vuotiaiden sarja

1. palkinto 200 € – Harmaa rouva (dokumentti)

  • Joonas Vesterinen – ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja, käsikirjoittaja  (Forssa)
  • Nea Lipsonen – ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja (Forssa)
  • Nea Tuomola – leikkaaja, avustaja  (Forssa)
  • Eemeli Mettovaara – äänittäjä, avustaja  (Forssa)
  • Matti Argillander – avustaja  (Forssa)

2. palkinto 150€ – Portaat (musiikkivideo)

  • Vilma Rossi
  • Meeri Kiuru
  • Lisa Péglion
  • Sofia Punkka
  • Miisa Kauppila

Yleisö oli tällä kertaa samaa mieltä tuomariston kanssa, joten Filip Soudakovin The House sai myös yleisökilpailun pääpalkinnon GoPro-kameran. Yleisöäänestyksessä toiseksi tulivat tasaäänin Pilar Rautiaisen Missä olet Lotte? ja Pajasto-ryhmän Maalaaja. Neljänneksi eniten sai ääniä Hykin veljien Maalari. Ääniä saivat myös Memory remains, Portaat ja Mielensä orja.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin kahdeksan Episodi-lehden lahjoittamaa vuosikertaa, jotka menivät seuraaville:

Kerttu Laine
 Lotta Mattsson
Nea Lipsonen
Aki Ilola
Jarmo Salmela
Rosa Toivanen
Milla Kuusenperä
Roosa Kuokkanen
Lyhytelokuvakilpailun järjestämistä ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunta, yksityiset nimettömänä pysyttelevät lahjoittajat sekä yritysmaailma:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s